Miekkailu ja laserammunta lajikokeilussa

vauhdissa

Sunnuntaina 24.4. Kauniaisten Ratsastajat ry tarjosivat yhdessä Helsingin nykyaikaiset 5-ottelijat ry:n  kanssa KRG:n jäsenistölle mahdollisuuden kokeilla nykyaikaisen 5-ottelun viidestä lajista kahta, miekkailua ja laserammuntaa.  Tapahtumaan piti ilmoittautua etukäteen ja se vetikin paikalle hyvin porukkaa. Muutaman poisjäännin jälkeen paikalle pääsi 16 henkeä joka oli täysin sopiva määrä, jotta kaikki kerkesivät hyvin tekemään!  Ohjaajinamme toimivat Riina Pitkänen, Kalle Nuuja, Annika Westerholm, Julia Hermans sekä Saskia Halminen, jotka kaikki ovat pitkänajan 5-ottelijoita ja edustaneet Suomea PM-tasolla asti. Julia Hermans kuuluu myös Suomen maajoukkueeseen 2016. Parempia ohjaajia emme olisi voineet saada! 🙂

 

Nykyaikaisen 5-ottelun lajit ovat uinti, miekkailu, laserammunta, esteratsastus sekä maastojuoksu.  Ensin kokeilimme miekkailua ja sen jälkeen laserammuntaa. Miekkailua varten lämmittelimme ja venyttelimme ensin hyvin, ehkäistäksemme vammat ja revähdykset lajissa, jossa liikkeet ovat nopeita ja jalkatekniikka isossa osassa. Saimme ohjaajilta kehuja keskivertoa paremmasta keskivartalon hallinnasta, ratsastus on tehnyt tehtävänsä meidän jokaisen korsetille! 🙂 Harjoittelimme ensin miekkailun tekniikkaa ilman varusteita, minkä jälkeen etsimme kaikille sopivat varusteet ja harjoittelimme askeleita, pistoja ja syöksyjä seinää vasten. Tämän sujuttua, rupesimme miekkailemaan keskenämme. Jokaisen miekka oli yhdistettynä piuhalla tulostauluun, joten saimme kunnon matsit aikaiseksi! Ohjaajat toimivat tuomareina ja katsoivat, että kaikki sujui sääntöjen mukaan tässä herrasmieslajissa, alkutervehdyksestä loppukättelyyn. Miekkailuvarustukseen kun kuului paksu takki, miekkakäteen hanska sekä umpinainen maski/kypärä joten lämmin tuli ja hikivirtasi! Koko miekkailukokeilun ajan nauru raikasi ja kaikilla tuntu olevan hauskaa!

kalle ja riina

Ohjaajat Kalle ja Riina näyttävät esimerkkiä

miekkailua

Laserammunnassa kävimme ensin läpi ammunta-asentoa ja tähtäystekniikkaa sekä taulun toimintaa. Laji on yhdistettynä maastojuoksun kanssa ja kisoissa juostaankin 4 x 800m ja aina juoksujen välissä ammutaan. Tarkoitus on ampua tauluun 10 metrin etäisyydeltä 5 osumaa 50 sekunnin kuluessa, mitä nopeampi on, sen parempi. Miekkailun jäljiltä hapotti sen verran ja ensikertalaisina tähtäyskin oli hieman hakusessa joten emme lähteneet pinkomaan tuota 800m ammuntojen ohessa vaan jaoimme porukan kahtia. Toisen porukan kanssa käytiin läpi juoksutekniikkaa sillä välin kuin toiset ampui ja sitten vaihto. Jokaisen laukaisun jälkeen aseen tuli koskea pöytää, joten mitään sarjatulta sillä ei pystynyt tykittämään. Ammunta tapahtui yhdellä kädellä ja vaikkei ase itsessään kauheasti painanutkaan, tuntui tähtäily melko nopeasti olkapäässä ja lavassa. Totesimme yhdessä, että laserammunnassa tarvitaan pitkää pinnaa, paineensietokykyä eikä turhautuminen auta siinä vaiheessa kun laukaukset  menevät minne sattuu! Hauskaa oli silti ja moni yllättyi siitä kuinka hyvä olikaan ampumaan, ei meidän ratsastajien keskittymiskyky ihan sieltä huonoimmasta päästä ole!

ammuntaa

anna tähtää

Tähtäystä á la Anna

5-ottelukokeilu oli todella mahtava ja jotain aivan erilaista mitä ei pääse muualla kokeilemaan! Nauru ja hiki oli pinnassa kokoajan ja sen verran hauskaa ja rankkaa touhua tuo oli, että allekirjoittanut hakeutuisi kyllä lajin alkeiskurssille heti jos vain aikataulut antaisivat myöten. Jos jollakulla heräsi kiinnostus lajia kohtaan, voi alkeiskursseista ja muista kursseista kysyä lisää Helsingin nykyaikaiset 5-ottelijat ry:n puheenjohtajalta Riina Pitkäseltä (riina.pitkanen@gmail.com).

-Sanna

ryhmäkuva

Osa 5-ottelu porukasta ja ohjaajista Riina ja Saskia

Tervetuloa seurailtaan Vantaan Hööks myymälään 23.4!


Seurailta järjestetään Vantaan Hööks myymälässä  (Hagelstamintie 31, Vantaa) lauantaina 23.4 klo 16-18.

Illan aikana esittelyssä erityisesti ratsastusseuroille suunniteltu Club Collection mallisto sekä kauden uutuuksia. Illan tarjouksena kaikille osallistujille 15% alennus CRW, JH Collection, Showmaster, Thermo Master, Horse Power, Claridge House, Gold Medal sekä Fairfield- mallistoista.

Seuraillassa on myös sovitettavissa tilattavia KRG-seuratuotteita (pitkähihainen pikee ja college) sekä viimeinen mahdollisuus itse tilauksen tekoon.

Tarjolla kahvia, mehua sekä pientä purtavaa. Lämpimästi tervetuloa!

Kutsu seurailtaan


 

Kepparintekokurssi alkaa ti 19.4

 

Kepparikerho järjestää 5 kerran kepparintekokurssin ti 19.4 alkaen. Kurssi järjestetään Peikin tallin kahvilassa tiistaisin klo 17.10-17.30. Kisaviikkojen tiistaisin (3.5 ja 24.5) kerhoa ei pidetä.

Kurssilla on mahdollista tehdä joko neulottu tai kankaasta ommeltu keppari. Otathan mukaan omat materiaalit (kangas/langat, keppi, silmät, ompelulangat). Ohjeet ja kaavat saat kurssilta.

Varsinainen ompelutyö tehdään kotona, kurssilla saa ohjeita ja neuvoja mieltä askarruttaviin kysymyksiin ja apua ongelmanratkaisuun.

Kurssia pitää Adele Kujala ja Heta Vesa. Lisätietoja ja ilmoittautumiset su 17.4 mennessä osoitteeseen adele@krg.fi

Kevätkokous torstaina 28.4. klo 17.30

IMG_5989

Tervetuloa Kauniaisten Ratsastajien kevätkokoukseen torstaina 28.4 klo 17.30. Kokous järjestetään NewCo Café-kahvilassa Helsingissä.

Nähdään kokouksessa!


KOKOUSKUTSU

Tervetuloa Kauniaisten Ratsastajien kevätkokoukseen torstaina 28.4.2016 kello 17.30 NewCo Café-kahvilaan, osoitteeseen Ensi Linja 1, 00530 Helsinki. Sisäpihalla runsaasti parkkitilaa.

ESITYSLISTA

1§ Kokouksen avaus

2§ Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3§ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4§ Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

5§ Esitetään vuosikertomus, tilinpäätös ja toiminnantarkastajan lausunto

6§ Päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille

7§ Kokouksen päättäminen

Kauniaisissa 17.2.2016 Kauniaisten Ratsastajat ry hallitus

Junnukerho alkaa sunnuntaina 10.4!

Junnukerho järjestetään sunnuntaisin klo 14:00-15:30 tallin kahvilassa 10.4 alkaen.

Junnukerho kestää 8 kertaa ja kerhossa on mahdollista suorittaa Hoito I -merkki.

Junnukerho on ilmainen Kauniaisten Ratsastajien jäsenille ja ei-jäsenille 10€.

Mukaan pääset ilmoittautumalla sähköpostilla: laura@krg.fi tai iida@krg.fi

Alaikäraja on 10 vuotta.

Ilmoittaudu viimeistään 6.4 mennessä. Mukaan mahtuu vain 16 ensimmäistä! Kaikki rohkeasti mukaan!

IMG_6343

Pikkujoulut Kaapelitehtaalla 12.12.2015

Jukka Haapalaisen ja Sirpa Suutarijääskön isännöimä HSDS tanssistudio oli täynnä väkeä, kun juhlittiin KRG:n pikkujouluja! Satu Markkanen huolehti hauskasta ohjelmasta ja Eeva ja ParfaitK järjestivät upeat tarjoilut. Pictures coming soon!

Syyskokous Vermossa 25.12.2015

Seuran syyskokous pidettiin Vermossa, jossa oli samaan aikaan Äijäravit! Tuloksekkaan kokouksen jälkeen osa siirtyikin totoamaan ja jännittämään ravien maailmaan.

Seuran hallitukseen 2016 valittiin:

Varsinaiset jäsenet: Outi Nummi (puheenjohtaja), Eeva Kuutschin, Oili Kotiranta, Sanna Aspholm, Mari Vesa, Arja Liimatainen, Hanna Okkonen
Varajäsenet: Johannes Hyrsky, Lotta Huisman, Maija Laitinen, Johanna Lahti
Juniorijäsenet: Laura Pörsti, Reetta Rajaste, Adele Kujala, Iida Liimatainen, Iida Korpi,Suvi Iivonen

Syyskokous 25.11.2015 klo 17

Tervetuloa KRG:n syyskokoukseen keskiviikkona 25.11 klo 17 Vermon raviradalle!

Kokous järjestetään Vermo kabinetissa ja kokouksessa tarjoillaan kahvi/tee ja suolainen/makea kahvileipä. Kokoukseen osallistujat saavat myös pääsylipun saman illan toto65 raveihin, joiden ensimmäinen lähtö tapahtuu klo 18.30!

Osallistujamäärä ja ruoka-aineallergiat on varmistettava Vermoon viikkoa ennen kokousta eli sitovat ilmottautumiset ruoka-aineallergioineen osoitteeseen sanna@krg.fi!

Nähdään kokouksessa!

KOKOUSKUTSU

Tervetuloa Kauniaisten Ratsastajien syyskokoukseen keskiviikkona 25.11.2015 kello 17:00 Vermon Raviradalle, Vermo-kabinettiin, osoitteeseen Majurinkuja, 02600 Espoo.

ESITYSLISTA

1§ Kokouksen avaus

2§ Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjan tarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa

3§ Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4§ Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen

5§ Esitetään toimintasuunnitelma, talousarvio ja jäsenmaksut vuodelle 2016

6§ Valitaan hallitukselle puheenjohtaja

7§ Valitaan hallituksen varsinaiset jäsenet, varajäsenet sekä juniorijäsenet

8§ Valitaan toiminnantarkastaja ja varatoiminnantarkastaja

9§ Kokouksen päättäminen

Kauniaisissa 3.11.2015

Kauniaisten Ratsastajat – Grankulla Ryttare ry hallitus

Kauden päättäjäiset yleisömenestys!

11401494_10205531225572597_6756688885711113257_n

Perinteiset Kauden päättäjäiset pidettiin viimeisten tiistaikisojen yhteydessä 16.6. Paikalle kertyi runsaasti väkeä kisaamaan ja tapaamaan tuttuja. Tarjolla oli pientä purtavaa ja grillattavaa, ja kohtalaisen aurinkoinen sääkin suosi tapahtumaa. Hevos- ja ratsastustarvikkeiden kirpparilla kävi kauppa, ja moni varuste löysi uuden omistajan.

11430341_10205530720479970_3896738180754943821_n

Päättäjäisten yhteydessä KRG:läiset ja ratsastuskeskuksen oppilaat onnittelivat Peikiä 50-vuotisjuhlan kunniaksi. Lahjaksi Peik sai matkalahjakortin, ihanan ParfaitK:n valkosuklaakakun sekä samppanjaa. Synttärikorttiin oli kirjoitettu joitakin Peikin kuolemattomia sutkauksia, jotka saivat hymyn huulille.

 

 

1 5 6 7