KRG:n hallitus 2025 esittäytyy

Varsinaiset jäsenet

Lotta Westerberg, puheenjohtaja

Olen ratsastanut seitsemän vuotta, mutta hevosten kanssa olen ollut tekemisissä yli 30 vuotta hoitaen ja vähän myös omistaen ravihevihevosia. Rakastan touhuta hevosten kanssa ja janoan kehittyä ratsastajana. Olen innostunut kisaamisesta ja tykkään kannustaa muita ja myös järjestää kisoja. KRG:n toiminnassa olen nyt mukana toista vuotta ja haluan kehittää seurastamme kaikille turvallista ja positiivista ympäristöä nauttia hevosista.

Minut tapaat Peikin ratsastuskoululla keskiviikkoisin ja sunnuntaisin ja olen aina valmis juttelemaan ja auttamaan.

Pia Holmberg

Hevosen kavioiden kopse ja heinän syönnin rouskunta ovat elämäni parhaita ja rauhoittavia ääniä. Kävin alkeiskurssin joskus 70-luvun alussa West-Side -tallilla ja jatkoin poniratsastajana muutaman vuoden. Kolmekymppisenä aloitin ratsastuksen uudelleen ja tiesin heti mitä elämästäni oli puuttunut – ihanat HEVOSET.

Peikkilässä olen ratsastanut noin 20 vuotta, ratsastan koulua ja esteitä, joissa myös kilpailen jonkun verran. KRG:n hallituksessa olen nyt ensimmäistä kertaa ja minun sydäntäni lähellä ovat hevosen ja ratsastajan hyvinvointi, yhteisöllisyys ja yhdessä tekeminen. Näiden teemojen merkeissä tapaamme varmasti myös tänä vuonna. Minut tapaa tallilta maanantaisin, keskiviikkoisin ja silloin tällöin lauantaisin. Tule mieluusti juttelemaan ja pyytämään apua, autan mielelläni.

Sanna Lindner

Olen ratsastanut Peikillä säännöllisesti noin seitsemän vuotta ja perheessäni on sekä 17- että 9-vuotiaat ratsastajat. Ratsastin lapsena, mutta laji jäi muiden harrastusten vaatiessa enemmän aikaa. Saan hevosista maadoittavaa vastapainoa kiireiseen arkeeni ja minua viehättää lajin haastavuus. Ratsastamisen lisäksi olen intohimoinen liikkuja ja haluaisin edistää oheisliikuntaa ratsastuksen tukena. Ennen hallitusjäsenyyttä olen järjestänyt ponikerhoa ja varustamiskursseja.

Minut tapaa tallilla perjantaisin ja lauantaisin – sekä avustajana satunnaisesti.

Hanna Parviainen

Olen Hanna ja toimin hallituksen sihteerinä. Aloitin harrastuksen 10-vuotiaana Kuopiossa ja palasin rakkaan harrastukseni pariin, kun muutin muutama vuosi sitten opintojen jälkeen Helsinkiin ja huomasin Peikkilän takaisin satulaan -kurssin. Juniorina kilpailin aktiivisesti ratsastuskoulun hevosilla, nyt olen keskittynyt enemmän kehittämään itseäni ratsastajana ja nauttimaan hevosten seurasta. Olen nyt ensimmäistä vuotta hallituksessa. Lähdin mukaan, sillä kliseisesti tykkään yhdessä tekemisestä.

Minut löytää tallilta keskiviikkoisin, saa tulla nykimään hihasta!

Samantha Roos-Tegengren

Olen ratsastanut Peikkilässä yli 10 vuotta ja syksyllä -24 pääsin takaisin säännöllisen viikkotunnin pariin “äitiystauon” jälkeen. Haluan kehittyä ratsastajana ja olen erityisen kiinnostunut istunnasta sekä ratsastajan kunnosta ja näiden vaikutuksista hevoseen ja ratsastukseen. 

KRG hallituksessa olen pitkään ollut mukana eri tehtävissä. Minut tapaat varmimmin tallilla keskiviikkoisin. Kuulun tallin pienikokoisimpiin aikuisratsastajiin, joten aika usein minut löytää ponien selästä 😉

Jenni Tissola

Oon nyt toista vuotta mukana hallituksen touhuissa. Mut heitettiin heti muksuna ponin selkään ja siitä se hevosharrastus sitten alkoikin.

Mut löydät tallilta aina maanantaisin ja sunnuntaisin, todennäköisesti jonkun kimon ruunan luota.

Elina Virolainen

Palasin lapsuusajan harrastuksen pariin vuonna 2015 heti opinnoista valmistumisen jälkeen ja sehän oli taas menoa sitten; olen siitä lähtien käynyt säännöllisesti niin koulu- kuin estetunneilla ja käyn vuosittain kaveriporukalla myös maastoesteilemässä. Toivon, että kaikki löytäisivät seuramme toiminnasta jotain itselle sopivaa puuhaa ja että jokainen tuntisi olonsa tervetulleeksi tapahtumiin.

Omat tuntini ovat tiistaisin ja perjantaisin. Nähdään tallilla!

Outi Nummi

Outin tapaa tallilta aina tiistaisin ja usein myös maanantaisin.

Outi on tuttu näky myös estekilpailuissa toimihenkilönä.

Tiina Tegelsten, juniorijäsen

Olen 16 vuotias heppatyttö Helsingistä. Opiskelen ensimmäistä vuotta lukiossa liikuntalinjalla. Olen aloittanut hevosharrastukseni nappula- ja eskaritunneilla Viikin Ponikoulussa ollessani 5 vuotias. Siitä lähtien olen viikottain käynyt hepan selässä ja nykyään ratsastan Peikillä tiistaisin ja perjantaisin.

Tallilla nähään!

Varajäsenet

Merliina Viherto

Olen ratsastanut suunnilleen 9 vuotiaasta alkaen ja pääosin Peikillä. Minulla oli taukoa säännöllisestä harrastamisesta ja palasin jokunen vuosi sitten “takaisin satulaan” -kurssin käytyä. Olen nyt ensimmäistä kertaa mukana KRG:n hallituksessa. Minut voi löytää tallilta perjantaisin tai jatkotunteja avustamasta. Minulle tärkeää on hevosen ja varusteiden huolellinen hoito ratsastuksen lisäksi. 

Autan aina mielelläni ja saa lähestyä rohkeasti!

Sophie Zilliacus

Olen ratsastanut yli 30 vuotta, ratsastin pitkään Peikkilässä ja nämä viimeiset vuodet minulla on ollut muutamia eri omahevospaketteja. Nuorena minulla oli myös oma estehevonen jolla kisasin aktiivisesti. Tällä hetkellä minulla on pieni ratsastustauko, mut toivon että pääsen kohta taas jatkamaan harrastustani. Tämä on viides vuosi KRGn hallituksessa mutta eka vuosi varajäsenenä. Hoidan nettisivuja ja viestintähommia. 

Seuramestaruudet 2024

Seuramestaruudet vuodelle 2024 ratkottiin 7.7.2024! Saimme nähdä paljon hienoja suorituksia ja ensimmäisen päivän jälkeen peli ei todellakaan ollut pelattu!

Perusmerkki – 50cm

🥇Riikka-Maria Rosenberg (Kabatsokk-Lammin Eino)

🥈Annica Tallqvist (Ewerton – Lotte’s Lucky)

HeC – 70cm

🥇 Piia Pekkola (Spectacular – Wollyboy)

🥈 Tiia Jaakkola (Pygmalion – Zizi M)

🥉 Terhi Marttila (Jessiemona – Berline)

HeB – 80cm

🥇 Eerika Lipsanen (Bariloche P – Tay Malaysia)

🥈 Outi Nummi (Ralf – Ewerton)

🥉 Elsi Andersson (Rihanna – Mogutnaya)

Onnea kaikille!

Kauniaisten Ratsastajat – Grankulla Ryttare ry:n avoin kirje Suomen Ratsastajainliitolle 9.2.2021

Hyvä Suomen Ratsastajainliiton hallitus,

Kirjoitamme tätä kirjettä teille jäsenistömme sekä Tampereen Ratsastusseura ry:n ja Etelä- Vantaan ratsastajat ry:n innoittamana, sillä myös me, Kauniaisten Ratsastajien jäsenistö ja hallitus, olemme erittäin huolestuneita voimaan tulleesta vakuutusmuutoksesta, vakuutuksen heikentyneestä turvasta sekä vakuutuksen maksuista. Lisäksi olemme erittäin pettyneitä Suomen Ratsastajainliitto ry:n tiedottamiseen asiasta.

Vakuutusmuutos tuli monelle jäsenellemme yllätyksenä. Tarkoituksenamme oli tiedottaa jäsenistöllemme muutoksesta viime vuoden lopulla heti, kun SRL:lta tulisi virallista tietoa vakuutusmuutoksesta. Lisätietoja ei kuitenkaan saatu ajoissa, vaan moni maksoi jäsenmaksunsa vakuutuksineen, ennen kuin edes tiesi uusia vakuutusehtoja. SRL tiedotti uusista vakuutusehdoista selkeästi ja kattavasti vasta 3.2.2021, kun jäsenmaksujen eräpäivä oli 25.1.2021. Suurena yllätyksenä tuli myös laajennetun Sporttiturvan hinnan nousu, samalla kun vakuutuksen ehdot huononivat. Uuden lisävakuutuksen hinta on lähes kolminkertainen aiempaan verrattuna, eikä korvauksien taso yllä edes samalle tasolle kuin vielä vuonna 2020 tarjolla olleen perusvakuutuksen korvausmäärät. Mielestämme sekä hinnannousu että vakuutusehtojen merkittävä heikentyminen eivät ole jäsenille kannattava vakuutusuudistus.

Saamamme palautteen perusteella jäsenemme olisivat mieluusti maksaneet 14 euron korotuksen jäsenmaksuun, minkä SRL esitti vakuutusmuutoksen yhtenä perusteena, mikäli näin olisi pystytty säilyttämään aiemmat vakuutusehdot.

Olemme huolissamme myös ratsastajien turvallisuudesta, sillä uusi kallis omavastuu ja kypärän matala korvaussumma eivät kannusta hakeutumaan lääkäriin ja vaihtamaan kypärää putoamisen jälkeen. 100 euron omavastuu, jokaista äkillistä tapahtumaa kohti, voi olla monelle kynnyskysymys lääkäriin hakeutumisessa lievempien tapaturmien sattuessa. Nämä lievemmiltä tuntuvat tapaturmat voivat kuitenkin osoittautua lopulta arvioitua vakavimmiksi, minkä vuoksi mielestämme olisi tärkeää kannustaa kaikkia hakeutumaan lääkäriin myös lievempien tapaturmien jälkeen. Mikäli vaurioitunutta kypärää ei vaihda suositusten mukaisesti taloudellisista syistä johtuen, ja kyseisellä rikkinäisellä kypärällä putoaa uudestaan, voivat seuraukset olla vakavia. Ratsastajan taloudellisen aseman ei pitäisi olla esteenä turvalliseen harrastamiseen.

Seuramme jäsenistöstä suurin osa kilpailee aktiivisesti, mistä olemme erittäin iloisia. Tämä kuitenkin tarkoittaa sitä, ettei jäsenistöllämme ole valinnanvapautta liittyen liiton jäsenyyteen ja tämän tarjoamaan vakuutukseen. Vakuutusehtojen muutoksen takia moni kuitenkin kokee, ettei liiton tarjoama vakuutus, edes laajennettu Sporttiturva, ole riittävän kattava mahdollisen tapaturman sattuessa. Näin ollen moni jäsenemme harkitsee henkilökohtaisen, kattavamman vakuutuksen ottamista. Tämä kuitenkin tarkoittaisi sitä, että moni jäsenemme joutuisi maksamaan kahdesta erillisestä vakuutuksesta. Tämä ei meidän mielestämme ole tarkoituksenmukaista, eikä tätä uutta vakuutusta voida näin ollen pitää SRL:n saaman Kilpailuviraston päätöksen (nro 278/61/2000) mukaisena edullisena ja kattavana vakuutuksena.

Katsomme, että SRL:n tulisi tarjota kaikille jäsenille, niin kilpaileville kuin ei-kilpaileville jäsenilleen, mahdollisuus liittyä jäseneksi myös ilman liiton tarjoamaa vakuutusta.

Kauniaisissa 9.2.2021

Ellen Portin, Puheenjohtaja
Maija-Kerttu Toskala, Varapuheenjohtaja

Kauniaisten Ratsastajat – Grankulla Ryttare ry

Tietoa SRL:n uudesta vakuutuksesta

Suomen Ratsastajainliitto on julkaissut nyt kattavan ja selkeän tiedotteen uudesta vakuutuksesta. Käy tutustumassa uuden vakuutuksen ehtoihin ja usein kysyttyihin kysymyksiin tästä muutoksesta! Kauniaisten Ratsastajat on valmistelemassa avointa kirjettä SRL:lle liittyen merkittävään vakuutusehtojen heikentymiseen ja heikkoon tiedottamiseen muutoksen tiimoilta.

Muistathan, että seuraamme on mahdollista kuulua kannatusjäsenenä (hinta 12€/vuosi), jolloin jäsenyys sisältää vain oman seuran edut.

Lue lisää vakuutuksesta täältä.

Jäsenhuone (+arvonta!)

Uusi JÄSENHUONE on avattu! Jäsenhuoneesta löydät mm. sähköisen jäsenkortin, voit päivittää yhteystietojasi ja maksaa jäsenmaksun 4.1.2021 alkaen. Siellä on paljon muutakin materiaalia harrastuksen tueksi. Kirjaudu jäsennumerollasi ja tutustu osoitteessa oma.ratsastus.fi. Löydät jäsennumerosi jäsenkortin lisäksi esimerkiksi myös Hippos-lehden takakannesta. Huomaathan, että ensi vuonna ei enää tule muovista jäsenkorttia. Seurojen kannatusjäsenet tai Green Card ja Green Card Plus -vakuutetut eivät pääse kirjautumaan Jäsenhuoneeseen.

Uudet jäsenmaksulaskut on nyt luotu, ja ne on mahdollista maksaa jäsenhuoneessa. Arvonta 10.1. mennessä jäsenhuoneen kautta laskunsa maksaneiden kesken Back On Trackin turvakypärän, jonka arvo on 239 € 🤩 – kannattaa siis olla nopea, näin seurasi säästää myös laskujen postikuluissa. Heti maksun jälkeen pääset käyttämään jäsenhuoneen koko sisältöä.
Maksamattomien laskujen postitus alkaa 11.1.

Lue lisää jäsenhuoneesta: https://www.ratsastus.fi/jasenelle/jasenhuone/

Kirjaudu jäsenhuoneeseen täältä: http://oma.ratsastus.fi/

Uusi toimintalinja Kauniaisten Ratsastajille

Kauniaisten Ratsastajat on ollut syksystä 2017 mukana SRL:n seurakehittämisvalmennuksessa. Seurakehittämisvalmennuksen tarkoituksena on saada KRG:lle oma toimintalinja tehtyä kevään 2018 aikana. Tämä toimintalinja tullaan tulevaisuudessa tarkastamaan tasaisin väliajoin, jotta se pysyy ajankohtaisena ja päivitettynä.

Toimintalinjasta tulisi selkeästi nähdä KRG:n visio ja arvot, toiminnan perusta ja tavoitteet sekä hallinto. Alustava versio tulevasta toimintalinjasta esiteltiin seuran syyskokouksessa marraskuussa. Alustava versio on koottu jäsenistölle teetetyn kyselyn, seurakehittämisillan keskustelujen ja palautteen, sekä hallituksen jäsenten ehdotusten pohjalta.

Toivomme kommentteja toimintalinjasta, ehdotuksia mitä sieltä puuttuu tai mitä haluaisitte sinne muokata! Kommentteja sähköpostiin sanna@krg.fi.

Toimintalinja tullaan julkaisemaan nettisivuillamme kun se valmistuu.

Toimintalinja-KRG